tiistai 9. syyskuuta 2014

2 Tyttö ruudun takana

Hei jälleen! 

Tämän postauksen aihe kuulostaa jotenkin harvinaisen narsistiselta ja itsekkäältä. Tämä postaus siis käsittelee minua. 

Itsensä esittelemisestä tulee minulle aina mieleen lapsuusajat, kun kaikki täyttivät ystäväkirjoja. Itse rakastin niiden täyttämistä yli kaiken: sai kertoa harrastuksensa, lempivärinsä ja unelma-ammattinsa. Omia kirjoituksia oli aina mukava lukea myös taaksepäin, siinä huomasi hyvin kuinka paljon on muuttunut esimerkiksi vuodessa. Myös kavereiden kirjoituksia oli mukava lukea, siinä oppii tuntemaan kaveritkin paremmin. 

Tällä kertaa en kuitenkaan lähde "ystäväkirja" linjalle, vaan esittelen hieman itseäni ja elämääni teille rennosti ja mukavasti, kuin lukisitte minun elämäkertaani. En tarkoita että vuodatan tähän koko elämäni ja yksityiskohdat tarkasti, mutta saatte edes hieman raapaisua pinnasta. Eli jos olette valmiina, tästä se alkaa. Minä. 




Olen siis Ronja, tällä hetkellä 19-vuotias kaupunkilaistunut maalaistyttö. Synnyin lokakuun 17. päivä, vuonna 1994 Jyväskylässä. Syntymääni liittyi monia pieniä ja suuria komplikaatioita, mutta tunnen että ne ovat sen verran yksityisiä asioita, etten lähde avaamaan niitä tässä tarkemmin. Sanon vain sen, että hengissä ollaan! Olen vanhempieni ensimmäinen lapsi ja elämän varrella minulle on syntynyt myös kaksi pikkusisarusta. 

Jo pienenä olin kiinnostunut musiikista ja näemmä myös kauneudesta. Lapsena lauleskelin ja tanssin kameran edessä ja halusin pitää sukulaisilleni ja vanhempien ystäville esityksiä ja olla esillä. En siis ole koskaan ollut kovin ujo, hiljainen tai syrjäänvetäytyvä. Myös kauneus kiinnosti jo pienenä. Rakas mummoni on työskennellyt kauneuden parissa aina ja sitä kautta sain jo kosketuksen kosmetiikkaan pienenä. Ehkä se vaikuttaa siihen, että päädyin itsekkin alalle. 

Ala-asteella ja yläasteella en ollut kovin kiinnostunut koulusta. Opiskelin kyllä, mutta en nauttinut siitä pätkääkään. Minulla ei ollut paljon kavereita, mutta en silti koe että olisin ollut syrjäytynyt tai yksinäinen. Tottakai näitäkin aikoja oli, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin. Voi toki vaikuttaa että lapsuuteeni ja nuoruuteni asun pienellä paikkakunnalla lähellä Jyväskylää (asun siellä toki vieläkin) ja koska lapsia ja nuoria ei ollut paljon, oli vaikea päästä porukoihin mukaan. 
Ala- ja yläasteen aikana olin hyvin harrastavainen nuori. Olen harrastanut elämäni aikana kuvataidetta, tanssia, ratsastusta sekä musiikkia. Musiikki on aina ollut minulle lähinnä sydäntä ja tästä syystä soitin pianoa yli 10 vuotta sekä olen aina laulanut niin tunneilla kuin omaksi iloksi. Kuuluin myös ylä-asteella koulumme bändiin, jota kautta pääsin esiintymään ja tekemään mitä rakastan, eli laulaa.

Yläasteen jälkeen tietenkin koitti jatko-opiskelut. Tiesin aina, etten halua lukioon, en vain ole teoreettinen ihminen. Olisin varmasti lukiossa pärjännyt, mutta se ei ole minusta hyvä syy mennä lukioon. Niin siis hain ammattikouluun yläasteen jälkeen, tarkemmin ottaen opiskelemaan kosmetologiksi. Pääsinkin opiskelemaan haluamaani kouluun ja aloitin kosmetologiksi opiskelemisen Jyväskylässä syksyllä 2010. Pidin koulusta heti. Meillä oli todella hyvä luokka ja ryhmähenki. Tunsin heti kuuluvani joukkoon ja tutustuinkin ihmisiin, joista on tullut rakkaita ystäviäni sekä työkumppaneitani. Opiskelun aikana olin aktiivinen ja rakastin opiskelua. Olin mukana Nuori Yrittäjyys - projektissa eli pyöritin kaksi vuotta omaa "yritystä". Se opetti minulle paljon itsenäisyyttä ja tarkkuutta, vaikka ne olekkaan niin kiinnostunut yrittäjyydestä. Kuitenkin se on tarpeeksi lähellä sydäntä että olen jaksanut sitä tehdä tähän päivään saakka. Kouluaikana aloin myös viettää kavereiden kanssa enemmän aikaa. Pidettiin illanistujaisia, käytiin baareissa ja vain hengattiin. Tämä oli minulle suhteellisen uutta, mutta olen todella iloinen tästä muutoksesta. Ystävät ovat minulle kuin perhe, joille voin olla täysin oma itseni.





Tällä hetkellä olen siis vuosi sitten (eli keväällä 2013) valmistunut kosmetologi ja työskentelen kahdessa paikassa, joita kumpaakin rakastan. Toinen työpaikkani on edelleen oma yritykseni, Kauneuspalvelu Rosalea, jossa teen kosmetologin töitä. Kuulumme eräänlaiseen osuuskuntaan, jota kautta pyöritämme yritystä Jyväskylässä. Toisessa työssäni olen verkkoavustaja, eli chattailen ja palvelen asiakkaita (ehkä hieman rento työnkuvaus). Asun edelleen vanhempieni luona, mutta aktiivisesti etsin omaa asuntoa. Vietän aikaani kavereitteni kanssa, harrastan edelleen musiikkia, käyn välillä kuntosalilla ja teen paljon töitä. Pelaan paljon tietokonepelejä, katson TV-sarjoja sekä elokuvia. Sekä tottakai kirjoitan.

Mitä muuta osaisin kertoa itsestäni? Olen tunteellinen, nauravainen, rakastava, vastuullinen, äänekäs, sosiaalinen, välillä masenteleva, helposti ärsyyntyvä ja kaikkea muuta siltä väliltä. 

------------------------------

Siinä. Toivottavasti nyt tunnette, että tiedätte jotakin minusta. Toki kaikkea en voi mahduttaa yhteen tekstiin, mutta enköhän tule teille tutuksi tässä blogitaipaleen aikana kuitenkin. Lisää informaatiota varmasti sataa tässä tekstien myötä ja niin sen pitää ollakkin. Kiitos jos pääsitte tämän tarinan loppuun. 

Nyt on teidän vuoronne! Kertokaa jokin hauska/epäoleellinen/oleellinen/mukava yksityskohta itsestänne!

♥:llä Ronja

Kuvat (c) Hanna, jonka portfoliota varten toimin mallina.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti